Yli 800 vuotta historiaa
Ensimmäinen kirjallinen lähde, joka viittaa Vihulaan, joka tunnettiin tuolloin nimellä Vyoll, on vuodelta 1501.
Se nimeää omistajaksi tanskalaisen paronin nimeltään Hans von Lode. Tanskalaiset von Lodet olivat Viron vanhin aatelissuku.
1501
Viron ritarisäätyarkistossa on säilynyt asiakirja 1500-luvulta, jonka on allekirjoittanut Räävelin – jolla nimellä Tallinna tuolloin tunnettiin – piispa ja joka vahvistaa, että suvun esi-isä, tanskalainen ritari Odvard von Lode seurasi Tanskan kuningas Knuut VI:tta tämän ristiretkellä virolaisia pakanoita vastaan 1197, ja vastineeksi hänen palveluksistaan Tanskan kruunulle hänelle myönnettiin laajoja maa-alueita Pohjois-Virosta.
Todennäköisimmin Odvard von Lode sai Vihulaa ympäröivän alueen ja perusti kartanon jo 1100-luvun lopulla, ja Vihulan kartanon historia on yli 300 vuotta vanhempi kuin ensimmäinen kirjallinen lähde vuodelta 1501.
1531-1703
Vuonna 1531 Weckebrodin suvusta tuli Vihulan omistajia. Vuonna 1605 Ewert Weckebrod jätti Vihulan tyttärelleen Britalle, joka oli nainut Melchior von Helffreichin. Helffreichin suku, joka oli lähtöisin Württembergistä, Saksasta, omisti kartanon yli kahden vuosisadan ajan.
Suuren Pohjan sodan (1700 – 1721) aikana syyskuussa 1703 kartano ympäristöineen tuhottiin ja poltettiin. Ei ole tietoa siitä, koska se rakennettiin uudelleen sodan jälkeen. Kartanon vanhin säilynyt rakennus on niin kutsuttu tagamõis (takamoisio). Se on rakennettu1700-luvun jälkipuoliskolla. Tuohon aikaan se oli ainoa kivirakennus. Kaikki muut rakennukset olivat puurakenteisia.
Alexander von Schubert
1800-luvun alussa omistajien taloudellinen tilanne oli hyvin vaikea. He velkaantuivat, ja sen seurauksena kartano huutokaupattiin vuonna 1809. 23. helmikuuta 1810 Alexander von Schubertista tuli Vihulan omistaja. Schubertien suku oli lähtöisin Elbingistä, Länsi-Preussista.
Vihula nykyisessä asussaan on rakennettu von Schubertien aikana. Historiallinen päärakennus valmistui 1880-luvulla, mutta suurimmaksi osaksi rakennukset on rakennettu 1820 – 1840.
Vihulan kartano uudestisyntyneenä
Vuosina 2008 – 2012 kartanokompleksi läpikäy täydellisen entistyksen. Entisöinnin tavoitteena on säilyttää historiallinen perintö ja suojella luontoa mahdollisimman paljon ja samaan aikaan antaa rakennuksille ja alueelle nykyaikainen toiminnallisuus.